Omistaja-arvon vai omistajan hyödyn maksimointi?

Kun yritysten omistajat huomasivat, että yritysten voiton maksimointi ei ole välttämättä se mihin yritysten pitäisi heidän kannaltaan tähdätä, siirryttiin omistaja-arvon maksimointiin. Voiton maksimoinnin ongelmana oli se, että voitto saattoi jäädä yrityksen johdon käsiin tuhlattavaksi sen sijaan, että se olisi vaurastuttanut yrityksen omistajia.

Omistaja-arvon maksimointi kanavoi yrityksen arvon ja sen nousun omistajien hyödyksi. Tämä hyöty on mitattavissa rahassa. Se tulee yrityksestä ulos maksettavien kassavirtojen, kuten osinkojen kautta sekä yrityksen tekemien investointien tuottaman arvonnousun kautta.

Rahallista arvoaan maksimoidessaan yritykset muokkaavat ja rationalisoivat toimintojaan mahdollisimman tehokkaiksi. Näin jokaiselle sijoitetulle rahayksikölle saadaan paras mahdollinen tuotto. Tämän tuoton aikaansaaminen saattaa lyhyellä ja pidemmälläkin aikavälillä vaatia yrityksiltä radikaaleja toimenpiteitä kuten mittavia irtisanomisia.

Tulevaisuuden länsimaisessä yhteiskunnassa omistaja-arvon maksimointi ei välttämättä enää jatkossa toimi. Talouskasvun uskotaan jatkossa siirtyvän entistä enemmän Aasiaan. Kilpailun ja sen vaatiman tuottovuuden kasvun merkitys korostuu entisestään. Jos markkinoiden kasvu on Aasiassa, niin kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää yrityksiltä todennäköisesti kustannustehokasta valmistusta kyseisellä alueella.

Tässä kohtaa asialla ei ole vielä isoa merkitystä yritysten omistajille. Omistaja-arvo tulee maksimoiduksi tapahtuipa se missä tahansa päin maailmaa. Ongelma saattaa tulla siitä, että länsimaissa väestö ikääntyy ja julkisen sektorin taakka kasvaa. Kun mahdollisesti myös työttömyys kasvaa, niin se ei ole ainakaan vähentämässä eriarvoisuuden lisääntymistä tulevina vuosina. Eriarvoisuuden lisääntyminen länsimaissa saattaa johtaa tilanteeseen, jossa rikkaus ja vaurastuminen on kiusallista tai jopa vaarallista.

Pääomatuloja saavat omistaja-arvoaan maksimoivat sijoittajat saattavat joutua kantamaan entistä enemmän yhteiskunnallista vastuuta. Ensimmäisenä tämä koskee institutionaalisia sijoittajia etunenässä valtiot. Esimerkiksi Suomen valtio joutuu jatkossa entistä tarkemmin miettimään rooliaan yritysten omistajana. Omistaja-arvon maksimointi hyödyttää yhtä kautta veronmaksajia, mutta jos se tapahtuu toista kautta samojen veronmaksajien kustannuksella mm. työpaikkojen menetyksinä, niin kumpi puoli painaa vaakakupissa enemmän.

Jos maailma kehittyy siihen suuntaan johon se näyttää kehittyvän, niin sama kysymys on pian myös yksityisten sijoittajien puntaroitavana. On mahdollista, että omistaja-arvon maksimoinnista siirrytään kohti omistajan hyödyn maksimointia. Tällöin yritysten on mietittävä yhteiskuntavastuuta entistä tarkemmin. Voivatko ne esimerkiksi osallistua suoraan yhteiskunnallisten palveluiden tuottamiseen. Tämä vähentää omistaja-arvoa, mutta voi lisätä omistajan hyötyä. Länsimaissa on aiemminkin teollisuuden yhteydessä yllä pidetty kirkkoja, päiväkoteja ja terveyspalveluja yritysten maksamina. Haasteeksi jää yrityksen toiminnan perusedellytys eli kilpailukyvyn ylläpitäminen.